Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnelmat. Näytä kaikki tekstit
torstai 10. syyskuuta 2015
Syksytunnelmia pihalta
Syyskausi on alkanut ja pihallakin sen väreistä huomaa. Sisällä on jo korkattu villasukkakausi alkaneeksi... Kynttilät lyhtyihin vaan ja nauttimaan pimenevistä illoista (itse ostin uuden lyhtyni Ikeasta ja kasan vääränkokoisia kynttilöitä siihen...).Vielä on jusseilla aikaa revitellä villinä aitauksessaan - aina pakkasiin asti.
keskiviikko 26. elokuuta 2015
Jotain kukkivaa vielä
Paljon ei ole tänä kesänä kukkivia täällä esitelty. Laitoin kesäkukkiakin laiskasti ja koko kesä mentiinkin ylipitkiksi kasvaneilla orvokeilla. Ei amppelikukkia, eikä muutakaan. Mutta nyt siis kukkii kuitenkin! Köynnösruusuni tekivät useita kauniita kukkia! Ja maksaruohot! Ja rikkaruohotkin kukkivat.
Tunnisteet:
kivikkokasvit,
köynnösruusu,
puutarha,
tunnelmat
sunnuntai 9. elokuuta 2015
Kesäspa
Yksi jos toinenkin on saanut kylpylähoitoja tällä viikolla. Jalkakylpy tekee ihmeitä ihan näin askeettisestikin tehtynä, kanikin tarvitsi oman kylpyhetkensä (lue: ripulisotkujen putsausta) ja selvisi siitä kunnialla. Nyt on taas aika palata arkeen, kunpa aurinko hellisi meitä pitkälle syksyyn...
keskiviikko 5. elokuuta 2015
lauantai 20. kesäkuuta 2015
Pihalla kukkii
Juhannusta vietettiin pihalla puuhaillen ja itikoita uhmaten. Keskikesän juhlaan kuuluu myös perinteisesti mansikkakakku. Tänä vuonna mansikkapavlova x2. Siis kaksi kakkua kun oli niin hyvää...
Tunnisteet:
alppiruusu,
juhlat,
leipominen,
lemmikki,
puutarha,
tunnelmat
perjantai 5. kesäkuuta 2015
Loman loppuhuipennus
Osa kesälomaani on nyt pidetty ja syy lomani aikaiseen ajankohtaan on tietenkin tyttären ylppärit.
Niitä juhlittiin sään suosiessa pihallamme, paviljonki otti tuulta alleen edellisenä iltana ja saatiin kuitenkin vielä oikaistua juhlakuntoon takaisin. Päivä oli ihana ja tulppaanitkin sopivasti ajoitettu juhlia varten! Sattuipas somasti!
Tunnisteet:
juhlat,
leipominen,
puutarha,
tulppaanit,
tunnelmat
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
Istutuspuuhissa
Tontin reunalle istutin 30 puistosyreenin tainta, en ennen ole pensasaitaa tehnytkään. Kovasti olen toiveikas, että menestyvät hyvin. Korkeutta tälle pitäisi tulla jopa 4 metriä! Ja se syreenin tuoksu on huumaava. Kävin myös Kuopion torilla suurkirppari-tapahtumassa ja ostin sieltä sormustinkukkaa, ruohosipulia, valkoista neilikkaa ja helmililjoja. Sormustinkukka onkin minulle uusi tuttavuus ja toivon, että se siementää hyvin ja leviää kunnolla. Toiveikkaana etsin myös erilaisten vuokkojen juurakoita, mutta nyt niitä ei löytynyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





































